top of page

KuKu-työpajassa jokainen on taiteilija

Taidelähtöinen toiminta tukee hyvinvointia ja kuntoutumista lukemattomin eri tavoin. 

KuKu-toiminta tarjoaa hyvinvointia ja toimintakykyä tukevia taide- ja kulttuurilähtöisiä palveluita erityisryhmille kuten vammaisille. Tällä hetkellä työpajapaletissamme on tarjolla kuvataidetta, musiikkia ja liikettä sekä draaman sovellettuja menetelmiä. 

Pajoissa jokainen voi turvallisesti toteuttaa omaa luovuuttaan ja jokaista arvostetaan oman taiteensa tekijänä. 

Ryhmämuotoisia pajoja ohjaavat eri alojen ammattitaiteilijat. Taiteilijoiden parina työskentelee kuntoutuksen ohjaaja. Pajoihin osallistutaan ilman henkilökohtaista avustajaa. 

KuKu-toiminnalla on omat tilat Vingen kiinteistössä Musiikkikeskus Snellmanin naapurissa. Pajat järjestetään arkipäivisin kello 9 - 13.  Päivän aikana tarjoillaan aamukahvi ja maksullinen lounas. 

 

Asiakkaalla on mahdollisuus osallistua joko yhteen tai useampaan pajaan viikossa. 

Voimme tarjota taide- ja kulttuurilähtöistä toimintaa myös monille muille kohderyhmille kuten erilaisille kuntoutujille ja eri ikäryhmille. Myös iltatoimintaa on mahdollista järjestää. 

 

Kulttuurikorjaamo ry on rekisteröitynyt yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajaksi alueellaan. Lakisäätäiseen omavalvontasuunnitelmaamme voit tutustua oheisesta pdf:stä. 

 

Lisätietoja KuKu-toiminnasta antaa Kulttuurikorjaamon toiminnanjohtaja Tina Hagnäs, p. 040 8313373 tai s-posti tina(at)kulttuurikorjaamo.fi. 

bottom of page