Louise Hoffsten
pe 10. marrask.
|Kokkola
Louise Hoffstenia on tituleerattu muun muassa Ruotsin blues-kuningattareksi, ja tämän harvinaisen arvonimen hän on kiistatta ansainnut runsaat kolmekymmentä vuotta jatkuneella soolourallaan.
Paikka & aika
10. marrask. 2023 klo 19.00 – 21.30
Kokkola, Katariinankatu 16, 67100 Kokkola, Suomi
Tietoa tapahtumasta
Louise Hoffstenia on tituleerattu muun muassa Ruotsin blues-kuningattareksi, ja tämän harvinaisen arvonimen hän on kiistatta ansainnut runsaat kolmekymmentä vuotta jatkuneella soolourallaan. Bluesin ohella myös muiden lajityyppien - niin rokin, laulelmien, kansanmusiikin kuin jazzin - taitajana hän on laulanut itsensä syvälle suuren yleisön sydämiin. Suuren läpimurtonsa Hoffsten teki vuonna 1993 albumillaan ”Rhythm & Blonde”. Lukuisia palkintoja ja huomionosoituksia uransa varrella niittänyt Hoffsten tunnetaan paitsi laulajana, myös säveltäjänä, sanoittajana ja huuliharpistina. Hän on kotimaassaan esiintynyt paljon myös televisiossa. Hoffsten on myös filosofian kunniatohtori syntymäkaupunkinsa Linköpingin yliopistossa. Hoffsten on julkaissut yli 20 albumia, joista uusin, ”Crossing the Border”, ilmestyi viime vuonna. Louise Hoffsten: Laulu, Huuliharppu Rickard Krantz: Kitara
Kulttuurikorjaamolla perjantaina 10.11.2023 30-35 € Osta liput