Matti Johannes Koivu
pe 06.2.
|Kokkola
Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. För den stora publiken blev Koivu först känd för sina coverversioner av låtar som framförts av Irwin Goodman.


Paikka & aika
06.2.2026 klo 19.00 – 23.00
Kokkola, Katariinankatu 16, 67100 Kokkola, Suomi
Tietoa tapahtumasta
MATTI JOHANNES KOIVU
Pe 6.2. klo 19.00
Liput 35/30
Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin.
Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.
Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista. Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle.




