Paladinsstill2.jpg

Yhteistyö

Kulttuurikorjaamo ry tekee yhdistyksen tavoitteiden edistämiseksi yhteistyötä kotimaassa ja kansainvälisesti mm. oppilaitosten, kulttuurikeskusten ja -verkostojen sekä elinkeinoelämän kanssa.

Jos etsit yhteistyö- tai hankekumppania, ota meihin yhteyttä.

Olemme avoimia yhteistyölle ja hankkeille, jotka auttavat meitä rikastamaan oman alueemme kulttuurielämää ja tuomaan kulttuurin eri muodoissaan kaikkien ulottuville. Vuonna 2022 haluamme erityisesti panostaa nuorten mukaantuloon, Pohjoismaisten kulttuuritalojen väliseen yhteistyöhön, oman kulttuurimedian kehittämiseen, kulttuurihyvinvointiin ja kestävän kehityksen mukaisiin toimintatapoihin kulttuurialalla. 

Korjaamon kulttuurihankehautomo

Resurssiemme rajoissa autamme kulttuurihankkeiden suunnittelussa, rahoituksen etsimisessä ja hankehakemusten tekemisessä. Emme voi taata rahoituksen saamista, mutta kokemustemme pohjalta voimme tukea ja sparrata idean jalostamisessa hakukelpoiseen muotoon. 

 

Yhteistyöasioissa ota yhteyttä Tinaan!

IMG_0251.jpg
IMG_0147.jpg
IMG_0165.jpg